Onko SP paha?

SP ei osaa mitään. SP on hidas ja byrokraattinen. SP ryssii aina kaikki projektit. SP eli Suomen Partiolaiset − Finlands Scouter on suomalaisen partioliikkeen kattojärjestö, joka vastaa valtakunnallisesti sekä suomen- että ruotsinkielisestä partiotoiminnasta. Ja SP:tä vihaavat kaikki.

Aloitin Suomen Partiolaisten hallituksessa vuoden alussa. Sitä ennen toimin pari vuotta Uudenmaan Partiopiirin viestintäministerinä ja Huima-piirileirin viestintäjohtajana. Yksi ensimmäisistä asioista, jonka opin piirihallitusurallani, oli, että SP:ssä päätöksenteko on hidasta ja turhauttavaa. Tuntui, että juuri kukaan − kaikista vähiten minä itse − ei uskonut siihen, että keskusjärjestössä voitaisiin saada aikaan jotakin merkittävää. Pääni ei ole noista päivistä juuri kääntynyt: pidän edelleenkin SP:tä kankeana organisaationa, mutta olen tunnustanut itselleni, että syyt kankeuteen ovat rakenteellisia.

Keskusjärjestössä tekijöitä on vaikea motivoida hyviin suorituksiin, koska tekijöitä yhdistäviä asioita on partiolaisuuden lisäksi aika vähän. Piireissä jaettu alueellinen identiteetti, kuten uusmaalaisuus tai pohjanmaalaisuus, ja ainakin teoreettinen kilpailuasetelma muiden piirien kanssa kannustaa tekemään enemmän kuin mitä on pakko. Piireillä on piiri-identiteetti ja lippukunnilla lippukuntaidentiteetti, mutta SP:ssä puurtavilla luottamushenkilöillä ei ole mitään omaa. Ei mitään, mistä voisi olla ylpeä; ei mitään, mihin voisi kiintyä.

Motivaatiokatoa suurempi rakenteellinen ongelma on kuitenkin se, että keskusjärjestön asema on papereissa säilynyt samana, vaikka piirien koot ovat kasvaneet. Suomessa on tällä hetkellä kymmenen isoa partiopiiriä, jotka ovat kaikki omalla alueellaan merkittäviä toimijoita. Piireillä on intoa ja resursseja toteuttaa myös SP:lle kuuluvia tehtäviä. Kuuma partiopoliittinen kysymys, johon meidän täytyy seuraavien vuosien aikana vastata, kuuluukin: annammeko piireille lisää valtaa ja kevennämme SP:n roolia vai vahvistammeko keskusjärjestön itsenäisyyttä? Kaikkea ei voi saada.

Keskusjärjestön hitaus on toisaalta myös sen vahvuus. Isoja muutoksia on lähes mahdotonta viedä läpi nopeasti, mikä ainakin periaatteessa takaa sen, että päätöksentekomankelin läpäisseet esitykset ovat harkittuja ja järkeviä.

SP ei kuitenkaan pysty toimimaan tehokkaasti, jos piirit eivät usko sen toimintakykyyn. Käsi kädessä on mielekkäämpää kulkea, jos kaveriin voi luottaa ja suunta on yhteinen.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Pärskeessä I/2013.